Jäsenillat, pikkujoulut ja juhlat
Lasinpuhaltajakerho järjestää sääntöjen mukaisesti jäsenille virkistystoimintaa ja tilaisuuksia ajatusten vaihtoon sekä seurusteluun.
Monta hauskaa muistoa jäsenillä on juhlista, joissa, niin kuin muissakin Kerhon tapaamisissa, ovat puolisot mukana. On laulettu, leikitty ja kilpailtu – aikoinaan hyvinkin vauhdikkaasti mutta nykyisin jo melko rauhallisesti.
Lasinpuhaltajien pikkujoulut ovat tilaisuuksia, joissa entisinä aikoina usein eri vuoroissa työtä tekevät puhaltajat pääsivät juttelemaan niin työstään kuin muustakin elämästään. Pikkujoulut eivät koskaan ole olleet pönötysjuhlia vaan Kerhon sääntöjen mukainen tilaisuus päästä yhdessä ”heittämään pillit pönttöön” ja pitämään hauskaa.